Lux Expressillä ilmeni ongelmia liikenneluvan kanssa

Viranomaisten havaitsemia puutteita ovat olleet muun muassa bussien tuulilaseista löydetyt halkeamat.

550 0
Lux Express

Maanantaina 2. päivänä tammikuuta virolainen bussiyhtiö Lux Express tiedotti, että Venäjän rajaviranomaiset eivät olleet päästäneet sen Venäjältä Suomeen matkannutta bussia rajan yli. Yhtiön julkaiseman tiedotteen mukaan syyksi oli kerrottu liikenneluvan epääminen. Rajalle jääneen bussin matkustajista osa joutui palaamaan takaisin Pietariin ja osa sai korvaavan kyydin Suomeen.

Verkkolehti Fontankan selvityksen mukaan ongelma on syntynyt Venäjän liikenneviranomaisten loppuvuonna tekemissä tarkastuksissa ilmenneistä puutteista, joita Lux Express ei ehtinyt kiireellisen aikataulun vuoksi korjata. Verkkolehden tietojen mukaan viranomaiset ilmoittivat havaitsemistaan puutteista vasta joulukuun 26. päivänä.

”Puutteiden korjaamiseen annettiin kolme kuukautta”

Viranomaisten havaitsemia puutteita ovat olleet muun muassa bussien tuulilaseista löydetyt halkeamat. Lisäksi Lux Expressin bussit ovat ottaneet matkustajia pysäköintikieltoalueella ja yhtiön kuljettajien terveystarkastusten sekä huume- ja alkoholitestien dokumentointi on tehty puutteellisesti. Venäläisviranomaisten mukaan yhtiö ei myöskään valvo kuljettajiensa lepoaikavelvoitteita.

”Yhtiölle annettiin kolme kuukautta aikaa korjata puutteet, joten liikennöintiluvan peruminen heti tammikuun alussa tuli meille täytenä yllätyksenä”, yhtiöstä kerrottiin.

Viranomaisten vaatimukset kohdistuvat vain Lux Expressin venäläiseen tytäryhtiö ZAO Eurolinesiin, joka toteuttaa Pietarin ja Helsingin ja Pietarin ja Tallinnan välistä reittiliikennettä. Yhtiö onkin ongelmien tultua ilmi korvannut venäläisen tytäryhtiön liikennettä omalla emoyhtiönsä kalustolla sekä muilla korvaavilla busseilla, joita se on saanut käyttöönsä muun muassa pietarilaiselta kilpailijaltaan. Lux Express lupaa liikenteen jatkuvan, mutta pyytää matkustajia varautumaan viivytyksiin.

Tietoa

Virolainen Lux Express tuli Pietarin ja Suomen väliseen bussiliikenteeseen heinäkuussa 2014 ja siitä tuli nopeasti suosittu liikkumismuoto laadukkaan kalustonsa ja alhaisten hintojensa ansiosta. Pietarin, Suomen ja Baltian maiden välisen bussiliikenteen vuosittaiseksi arvoksi on arvioitu noin 45 – 50 miljoonaa euroa ja Lux Express haukkaa tästä osuudesta noin puolet. Pietarin ja Tallinnan ja Pietarin ja Helsingin välisillä reiteillä liikkuu vuosittain noin 1,2 miljoonaa matkustajaa.

Aiheesta muualla

Aiheet


Kommentoi