Okhta Mall -kauppakeskus palkittiin arvostetulla suunnittelupalkinnolla

Okhta Mall sai palkinnon kahdessa eri kategoriassa.

678

Suomalaisen rakennusyhtiö SRV:n yhteistyössä sijoittajarahasto Russia Investin kanssa Pietariin toteuttama Okhta Mall -kauppakeskus on saanut arvostetun European Property Awards 2016 -palkinnon. Kauppakeskus palkittiin niin arkkitehtuurin kuin markkinoinnin osalta.

European Property Awards -palkintoa pidetään yhtenä kaikkein arvostetuimpana kiinteistöalan palkintona Euroopassa. Kilpailussa kansainvälinen, yli 60-hengen tuomaristo arvioi uusia kiinteistöjä arkkitehtuurin, kiinteistökehityksen, sisustussuunnittelun ja kiinteistömarkkinoinnin näkökulmista.

Okhta Mall sai palkinnon kahdessa eri kategoriassa: kauppakeskusarkkitehtuurin sekä hankemarkkinoinnin -sarjoissa.

Okhta Mall Pietarissa. Kuva: SRV
Okhta Mall Pietarissa. Kuva: SRV

Arkkitehtuurin ja markkinoinnin lisäksi Okhta Mall on saanut tunnustusta ekologisuudestaan. Investoinniltaan kaikkiaan noin 200 miljoonan euron arvoisen hankkeen tavoitteena on alusta asti ollut noudattaa kestävän kehityksen pääperiaatteita. Okhta Mall saikin ensimmäisenä venäläisenä kauppakeskuksena LEED GOLD -sertifikaatin.

— Okhta Mall on lippulaivaprojektimme Venäjällä ja Pietarin toimintamme kulmakivi. Okhta Mallista haluttiin modernin skandinaavinen sekä ekologinen kauppakeskus. On todella hienoa, että Okhta Mall on saanut tunnustusta tavoittelemistaan asioista heti toimintansa alkuvaiheissa, sanoo Venäjän hankekehitystä johtava Veli-Matti Kullas.

Okhta Mall -kauppakeskuksen rakennustyöt alkoivat syksyllä 2013, ja kauppakeskus avattiin elokuussa 2016. Kokonaispinta-alaltaan 140 000 neliömetrin suuruinen kauppakeskus on yksi Pietarin suurimmista ja suurin kaupungissa viime vuosina toteutettu vähittäiskaupan hanke. Vuokrattavaa toimitilaa on kaikkiaan 78 000 neliömetriä. Kauppakeskuksen skandinaavisen modernista suunnittelusta vastasi suomalainen arkkitehtitoimisto L Arkkitehdit Oy.

Aiheet