Pietari saa yksityisen pikaraitiotien

Hankkeen alkuvaiheen investointikustannukset ovat 86 miljoonaa euroa.

885

Pietarin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt OOO Transportnaja kontsessionnaja kompanja (TKK) -yhtiön hakemuksen yksityisen pikaraitioliikenteen toteuttamisesta Pietarissa. Yhtiö sai liikennöintiluvan Pietarin koillisosassa sijaitsevaan Krasnogvardeiskin kaupunginosapiiriin.

Sopimus on solmittu 30 vuodeksi ja sen puitteissa toimiluvan saanut yritys saa käyttää kaupungin raitioverkkoa. TKK sitoutuu tarjoamaan sopimuksessa määritellyillä reiteillä raitiovaunuliikenteen, remontoimaan rataverkon, rakentamaan raitiovaunupysäkit sekä hankkimaan tarkoitusta varten kaluston ja rakentamaan sille varikon. Samassa yhteydessä Pietarin kaupunki remontoi myös katuverkkoa.

Hankkeen alkuvaiheen investointikustannukset ovat 86 miljoonaa euroa, joista Pietarin kaupunki korvaa neljänneksen. Matkustajaliikenteen käynnistyttyä kaupunki tulee korvaamaan kuluista noin 30 prosenttia. Sopimuksessa on varattu investointivaiheelle aikaa vain kaksi ja puoli vuotta, joten yksityisen pikaraitioliikenteen pitäisi käynnistyä jo vuonna 2018.

Pikaraitiotietä varten TKK hankkii 25 pikaraitiotievaunua. Valinta on kallistumassa sveitsiläis-valkovenäläisen Staedler-Minsk -tehtaan juniin. TKK on harkinnut raitiojunien toimittajaksi myös ranskalaista Alstomia, tshekkiläistä Skodaa ja venäläistä Transportnyje Sistemy -yhtiötä.

stadler-minsk

Pietarin Krasnogvardeiskin kaupunginosapiirissä asuu yli 348 tuhatta asukasta, mutta siellä on vain yksi metroasema. Pikaratikat otetaan käyttöön viidellä nykysin käytössä olevalla reitillä.

Aiheet