Pietarilaiset juhlistivat Kotkankallion muistomerkin paluuta Tampereella

Valurautainen teos kuvaa suurikokoista kotkaa siivet levällään kiven päällä seisomassa.

716

Finlaysonin palatsin pihassa, Tammerkosken töyräällä Tampereella on suurikokoinen, siipensä levittänyttä kotkaa esittävä veistos. Se pystytettiin vuonna 1819 tapahtuneen Venäjän keisari Aleksanteri I:n Tampereen vierailun kunniaksi.

Veistos on ollut kunnostettavana parin vuoden ajan ja on nyt palannut paikoilleen. Patsaan paluuta juhlistettiin viime tiistaina Pietarin varakuvernöörin, Sergei Movtshanin ja Tampereen valtuuston varapuheenjohtaja Irja Tulosen johdolla.

Tapahtumaan osallistui myös venäläinen liikemiesvaltuuskunta, joka oli mukana Tampereella järjestetyillä Alihankinta 2016 -messuilla.

Kotkankallion muistomerkki

Kotkankallion muistomerkki pystytettiin Venäjän keisari Aleksanteri I:n vuoden 1819 vierailun kunniaksi. Vierailunsa yhteydessä Aleksanteri I hyväksyi Finlaysonin tehtaan rakennuksen ja veistoksen juurelle kiinnitettiin vierailusta kertova muistolaatta. Valurautainen teos kuvaa suurikokoista kotkaa siivet levällään kiven päällä seisomassa. Kyseessä on todennäköisesti Tampereen vanhin veistos.

Aiheet