Pietarin yöbussit aloittivat liikennöinnin tänä kesänä

Heinäkuun alusta lähtien yöbussit kulkevat klo 00.00 klo 06.00 asti, eli sillä välin kun metro on suljettu.

1022

Viimeisestä metrosta myöhästyminen on turhan tuttu juttu niin paikallisille kuin turisteillekin. Kesän valkeiden öiden aikaan aika kuluu huomaamatta – tekisi mieli katsoa aamuyöllä tapahtuvaa romanttista Nevan siltojen avaamista, nauttia vähän pitempään rantakatujen maisemista, kuljeskella vielä hetki Nevski prospektilla, poiketa jossain kivassa kahvilassa tai juhlia Pietarin yökerhoissa. Puolen yön jälkeen Pietarin julkinen liikenne kuitenkin lakkaa toimimasta ja tämän jälkeen vaihtoehtoina on taksimatka tai apostolinkyyti.

Kaupunkilaisaktivistit ovat jo pitkään yrittäneet kiinnittää kaupungin päättäjien huomiota tähän ongelmaan ja ehdottaneet, että kaupungin metro toimisi kesäisin myös yöaikaan. Tähän aloitteeseen kerättiin peräti 20 000 nimeä. Aktivistien huutoon on vihdoin vastattu, sillä heinäkuussa Pietarissa on aloitettu yöbussikokeilu.

Heinäkuun alusta lähtien yöbussit kulkevat klo 00.00 klo 06.00 asti, eli sillä välin kun metro on suljettu. Viisi eri metrolinjan mukaisesti kulkevaa yöbussilinjaa liikennöi viikonloppuisin ja juhlapäivinä. Bussit pysähtyvät linjojen varrella olevilla pysäkeillä ja matkan hinta on sama kuin päiväsaikaan eli 23 ruplaa. Yölisää ei peritä.

Linja 3М: on ilmeisesti tärkein reitti turisteille ja kaunein kaupungin katselun kannalta. Kyseinen bussi kuljettaa matkustajia Vasilin saaren Nalichnaja-kadulta ”Rybatskoe”-metroasemalle asti. Linja kulkee Vasilinsaaren, Eremitaasin edestä Dvortsovin sillan ja koko Nevski prospektin halki Aleksanteri Nevskin aukiolle, jossa sijaitsee suomalaisten suosima hotelli Moskova.

Linja 1М: kulkee punaisen metrolinjan mukaisesti ja liikennöi ulitsa Ushinskogoa ja Grazhdanskogo prospektia pitkin läpi kaupungin keskustan (Litejnyj, Vladimirskij ja Zagorodnyj prospektit) Obvodnyj kanal -kadun parillisten osoitenumeroiden puolella prospekt Veteranoville ja Marshala Zhukoville asti.

Linja 2М: kulkee sinisen metrolinjan mukaisesti ja tämän linjan bussilla pääsee Kupchinosta Malaja Balkanskaja-kadulta Moskovskij prospektin, Sennaja plostshadin, Millionaja-kadun ja Troitski-sillan halki Parnasiin.

Linja 4М: kulkee oranssin (tai keltaisen) metrolinjan mukaisesti ja pysyttelee kaupungin eteläpuolella. Bussi lähtee Sadovaja ulitsalla sijaitsevan ”Sennaja plostshad”-metroaseman edestä ja jatkaa ulitsa Dybenkon suuntaan läpi Moskovskij, Zagorodnyj ja Nevski prospektin. Bussi ylittää Neva-joen Aleksandr Nevskin sillalta ohittaen Aleksandro-Nevskin luostarin.

Linja 5М: kulkee ulitsa Repistsevalta ja Komendantskoj plostshadilta ”Volkovskaja”-metroasemalle asti. Tällä reitillä matkustajat pääsevät ylittämään Neva-joen kolmelta eri sillalta: Ushakovskij, Kamennostrovskij ja Dvortsovyj.

Yöbussit liikennöivät viikonloppuisin ja juhlapäivinä klo 00.00-06.00. Kokeilu kestää elokuun loppuun asti.

Vielä yksi tärkeä muutos heinäkuun alusta lähtien: öinen express-linja 39e Vladimirskij plostshadilta Pulkovo-1 -lentokentälle on lakkautettu.

Pietarin yöbussien linjakartta:

Yöbussit, kartta
Pietarin yöbussien linjakartta. Kuva: http://www.peterburg.ru

Tämän artikkelin on valmistellut matkatoimisto Aikamatkojen mainio väki.

Aiheet