Pietarissa päätettiin: Michelangelon Daavid-veistosta ei pueta

Veistoksen verhoamista vaatteisiin oli aiemmin vaatinut eräs tuntemattomaksi jäänyt paikallinen asukas.

718

Italialaisen kuvanveistäjä Michelangelon Daavid-veistoksen Pietarissa esillä olevaa jäljennöstä ei tulla pukemaan vaatteisiin. Asiasta kertoi keskiviikkona Michelangelo-näyttelyn pietarilainen järjestäjä.

Veistoksen verhoamista vaatteisiin oli aiemmin vaatinut eräs paikallinen asukas, jonka mielestä alastoman miesvartalon julkinen esittäminen kirkon ja koulun vieressä on säädytöntä. Tiedotusvälineiden mukaan pietarilaisnainen oli valittanut asiasta kaupungin lapsiasiamiehelle.

Valituksesta ja sen saamasta julkisuudesta inspiroituneena näyttelyn järjestäjät päättivät kysyä asiassa kaupunkilaisten mielipidettä, ja järjestivät aiheesta äänestyksen sosiaalisessa mediassa. Daavid-veistoksen asuvaihtoehdoiksi tarjottiin muun muassa aamutakkia, lampunvarjostinta ja ”Borat”-uima-asua. Järjestäjät julkaisivat asuehdotuksista myös havainnekuvat ja lupasivat noudattaa asuvalinnassa äänestäjien tahtoa.

Tiistaina illalla päättyneen äänestyksen voitti selvällä ääntenenemmistöllä vaihtoehto ”originaali”, jonka mukaan veistosta ei pueta. Seuraavaksi eniten ääniä asuehdotuksista saivat hihaton juoponpaita, Darth Vader -asu ja nahkavyö.

Aiemmin Daavid-veistoksen vaatetusvaatimukseen vastasi myös paikallinen taitelijayhteisö, joka heinäkuun lopulla kävi peittämässä patsaan sukukalleudet lippalakilla. Tempaus kesti muutaman tunnin.

Daavid on italialaisen kuvanveistäjän ja taidemaalarin Michelangelon veistämä suuri marmoriveistos. Alkuperäinen veistos sijaitsee Firenzessä, Accademia di belle arti di Firenzen galleriassa. Pietarissa on esillä veistoksen jäljennös, joka mainostaa toukokuussa avautunutta Michelangelo-näyttelyä.

”Michelangelo. Maailman luominen” -multimedianäyttely on esillä Pietarin Pyhän Annan kirkossa lokakuun alkuun saakka. Näyttelyyn voi tutustua tarkemmin sen kotisivuilla.

Näyttelyn järjestäjän ehdotukset Daavidin asuvalinnaksi:

Originaali vaihtoehto
Originaali vaihtoehto
Daavid ja hihaton juoponpaita
Daavid ja hihaton juoponpaita
Darth Vader
Darth Vader
Aamutakki-look
Aamutakki-look
Sukukalleudet lampunvarjostimeen verhottuna
Sukukalleudet lampunvarjostimeen verhottuna
Malli Nahkavyö
Malli Nahkavyö
Daavid Borat-uima-asussa
Daavid Borat-uima-asussa

Kuvat: vk.com/sotvoreniemiraspb

Aiheet