Uutuuskartta kertoo, kuinka nopeasti metroasemien välinen matka taittuu kävellen

Kartan mukaan kävely Pietarin päästä päähän veisi noin kuusi tuntia.

503
Metroasema Vasileostrovskaja

VKontakten ”Kiehtova Pietari” -ryhmässä on julkaistu kartta, josta voi tarkastaa metroasemien välisen matka-ajan silloin, kun asemien välisen matkan kulkee kävellen. Matka-aika on laskettu keskimääräisen kävelyvauhdin mukaan, joka on kuusi kilometriä tunnissa.

Kartan mukaan esimerkiksi vilkkaiden keskusta-asemien Majakovskajan ja Gostinnyij Dvorin väliseen matkaan hurahtaa kävellen 14 minuuttia. Matka-ajat ovat sitä pitempiä, mitä kauemmaksi keskustasta siirrytään. Esimerkiksi kävely vihreän linjan Obuhovon aseman ja linjan pääteaseman Rybatskojen välillä vie jo 52 minuuttia.

Kartan mukaan kävely Pietarin päästä päähän veisi noin kuusi tuntia. Kartan tekijät tosin huomauttavat, että matka-ajan laskemisessa ei ole huomioitu liikennevaloissa seisomiseen tuhrautuvaa aikaa.

Karttaan on myös merkitty arvioita kävelyreittien viihtyisyydestä. Symboleilla on merkitty esimerkiksi se, mikäli kahden aseman kävelyreitti kulkee teollisuusalueen läpi tai on muuten epämiellyttävä. Runsaasti nähtävyyksiä sisältävät reitit on merkitty omalla symbolillaan.

metro-kavelyajat-kartta

Kartan korkearesoluutioversio löytyy tämän linkin takaa. Pietarin metroasemien aukioloajat voi tarkastaa täältä. Yleistä tietoa metromatkustamisesta Pietarissa löytyy puolestaan täältä.

Aiheet