Zenit-Areena avataan toukokuussa

Stadionia rakennettu jo kahdeksan vuotta.

730
Zenit-areena

Pietarin varakuvernööri Igor Albin kertoi sanomalehti Sport-Expressille, että kaupungin uusi jalkapallostadion Zenit-Areena otetaan käyttöön ensi vuoden toukokuussa. Stadionilla järjestetään Albinin mukaan ensimmäinen tapahtuma toukokuun 2. päivänä, eli Pietarin kaupungin juhlapäivänä.

Krestovski-saaren länsipäähän nousevan Zenit-Areenan rakennustyöt käynnistyivät jo vuonna 2007. Rakentaminen on ollut useita kertoja keskeytyksissä muun muassa rahoitusvaikeuksien vuoksi. Yhteensä 38 miljardin ruplan, eli noin 600 miljoonan euron arvoisesta stadionista on tällä hetkellä valmiina noin 75 prosenttia.

Uudella stadionilla on tarkoitus pelata Venäjällä vuonna 2018 järjestettävien jalkapalon MM-kisojen otteluita. Pietarin kaupunginjohtaja Georgi Poltavtshenkon mukaan stadion saa valmistuessaan nimekseen joko Zenit-Areena, Pietari-Areena tai Krestovski.

Aiheet